Mikä on vuoden ilmastoteko?
Palkintoa vuoden ilmastoteosta voivat tavoitella kaikki energia-alalla toimivat, tai niihin liittyvät yritykset ja yhteisöt.
Vuoden ilmastoteko on siis vuosittainen, ilmastonmuutoksen kannalta tärkeä tunnustus sellaiselle energia-alalla toimivalle, tai alaan liittyvälle yritykselle tai yhteisölle, joka on kuluneen vuoden kuluessa saanut aikaan ilmastonmuutoksia hillitseviä toimia. Palkinnon myöntää Energiateollisuuden Kestävän kehityksen foorumi.
Tarkastellaanpa seuraavaksi muutamia globaalin ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtyjä toimia Suomessa. Seuraavassa muutama palkinnonsaaja ja kyseisen vuoden ilmastoteko. Tiesitkö, että Ilmastonmuutos huolettaa paitsi suomalaisia, niin myös muita yhteisellä maapallolla asuvia ihmisiä.
Vuoden 2015 ilmastoteko – Turku Energian ilmastopaketti
Turku Energialle myönnettiin vuonna 2015 tunnustuspalkinto ilmastoystävällisestä energiapaketista. Turku Energian energiapaketin strateginen tavoite on, että yrityksen myymästä ja tuottamasta sähköstä ja lämpeönergiasta vähintään 50 % tuotetaan uusiutuvan energian avulla vuoteen 2020 mennessä.
Energiapaketin tärkein kohta oli tuolloin Turkuun tietylle asuinalueelle kehitteillä ollut kaksisuuntainen kaukolämpöverkko. Kaiken kaikkiaan Turku Energian ilmastoystävällisyyteen tähtäävä energiapaketti koostuu kolmesta erillisestä hankkeesta.
Vuoden 2016 ilmastoteko – hukkalämpö hyötykäyttöön
Vuoden 2016 ilmastoteko -palkinto luovutettiin Mäntsäläläiselle Nivos Oy:lle, joka kierrättää kaiken datakeskuksensa tuottaman hukkalämmön suoraan kaukolämpöverkkoon. Lämpö saadaan talteen
suoraan konesalin ulospuhallusilmasta, jonka avulla voidaan tehokkaasti jäähdyttää datasalissa olevia tietokoneita. Hukkalämmön hyödyntäminen on tuonut yhtiölle monia säästöjä, joiden avulla kaukolämmön hintaa on pystytty alentamaan.
Vuoden 2017 ilmastoteko – Riihimäen Kiertotalouskylä
Vuoden 2017 ilmastoteoksi valittiin Fortumin Riihimäen Kiertotalouskylä. Kiertotalouskylässä muovia voidaan kierrättää tehokkaasti kierrättää. Ainutlaatuinen konsepti on maailmassa ainoa laatuaan, joka voidaan tarvittaessa monistaa myös muiden maiden käyttöön.
Kiertotalouskylä kierrättää vuosittain noin 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä. Yhdyskuntajätteet, kuten muovi muunnetaan hyödykkeiksi Muovijalostamon, Gasumin Biojalostamon ja Ekojalostamon prosesseissa. Yhdyskuntajätteiden hyötykäyttöaste on noin 98 prosenttia ja kierrätysaste 50 prosenttia.
Oma ilmastoteko
Ilmastoteko on käytännössä jokin konkreettinen teko ilmastonmuutosta vastaan, tai aikomus tehdä hyviä tekoja ilmaston puolesta. Jokainen ihminen, riippumatta iästä tai asuinpaikasta, voi osallistua omilla valinnoillaan tekemään hyviä tekoja ilmaston puolesta.
Yksittäisen ihmisen valinnoilla on aina merkitystä, huolimatta siitä vaikka suurvaltojen johtajatkaan eivät aina sitoutuisi yhteisiin ilmastotavoitteisiin. Maailmanlaajuisesti, ilmaston puolesta hyviä valintoja tekevät henkilöt ovat koko ajan lisääntyneet ja heitä voidaan hyvällä syyllä kutsua edelläkävijöiksi puhtaan ilmaston puolesta.
- Fossiilittoman energian käyttö on hieno ilmastoteko
Hyvä ilmastoteko ja oikea valinta terveen tulevaisuuden puolesta on ajaa polkupyörällä auton sijasta tai käyttää sähköautoa.
- Aurinkoenergian suosiminen on perinteistä sähkövoimaa ilmastoystävällisempi vaihtoehto.
- Liikenne- ja teollisuus jättävät jälkeensä suuren hiilijalanjäljen, jota halutaan pienentää
- Tiesitkö, että noin 28% kaikista päästöistä syntyy pääosin lämmön ja sähkön tuotannosta. Aurinkoenergian käyttö maailmanlaajuisesti on upea ympäristöteko, jota pyritään toteuttamaan eri puolilla maapalloa.
- Kierrätä ja vähennä kuluttamista, säästät aikaa, rahaa, ilmastoa ja luontoa
- Fossiilivapaan energian käyttö takaa puhtaan tulevaisuuden tuleville sukupolville
- Tämän päivän valinnat ratkaisevat huomisen olosuhteet kaikkialla yhteisellä maapallollamme