Kuka tekee vai tekeekö kukaan?
Ilmastonmuutoksen ahdistaessa on helppo joko luovuttaa kokonaan, tai siirtää vastuu ilmaston tilasta eteenpäin. Maailmanlaajuisesti asioista päättävät presidentit, erilaiset hallitukset ja niiden kansanedustajat sekä ministerit. Joskus ajatellaan, etteivät yksilön tekemät valinnat merkitse mitään, tai ne ovat kuin pisara valtameressä. Perehdytään hieman paremmin siihen, onko asia todella näin.
Tiesitkö, että jopa 68–70 prosenttia kaikista maailman kasvihuonepäästöistä tulee nimenomaan yksittäisten ihmisten tekemistä valinnoista. Maailman väkiluvun on arveltu olevan noin 7,7 miljardia vuonna 2019, joten jokaisella valinnalla on todella merkitystä. Käytännössä, jos kukaan ei tekisi sitä ensimmäistä oikeaksi näkemäänsä tekoa maapallon puolesta, niin koko maapallo asukkaineen olisi pian menossa kohti surullista tuhoaan. Onneksi valveutuneita yksilöitä riittää ja heitä tulee koko ajan lisää. Tiedotusvälineiden rooli on kertoa maapallon tilasta, ihmisistä, jotka tekevät hienoja yksittäisiä tekoja ilmaston hyväksi. Kaikilla on siis todellakin merkitystä.
Muovin välttäminen ja lajittelu
Muovin lajittelu on erittäin helppoa ja kun siihen oppii, niin se sujuu jo käden käänteessä. Mitä muovi sitten materiaalina tarkoittaa?
Muoviksi kutsutaan synteettistä tai puolisynteettistä polymeereistä, eli hiili-, tai hiili-piiatomien pitkistä molekyyliketjuista polymeereistä koostuvaa materiaalia.
Eräs hyvä esimerkki, jonka jokainen voi tehdä on, että kerää kaikki kotona olevat pakkausmuovit kaupasta tulleeseen muovikassiin ja kiikuttaa ne saman tien lähistöllä olevaan muovinkeräyspisteeseen. Ostoksille lähtiessä kannattaa varata aina kankainen kauppakassi mukaan, jotta muovikassi saa jäädä lojumaan itse kauppaan. Muovia ei siis kannata hankkia
kotiin missään vaiheessa, mutta useimmilla on sitä kotona jo ennestään. Suomessa pakkausmuoveja on kerätty vuodesta 2016 alkaen ja vuoteen 2030 kaikkien muovipakkausten pitää olla kierrätettäviä.
Ilmastoa helliviä asioita ja tekoja
- Vältä lämpmän veden liiallista käyttöä, eli jokainen pikasuihku on aina hieno ekoteko. Käytännössä siis veden juoksemisen voi keskeyttää siksi aikaa, kun saippuoi vartalonsa ja vaahdottaa hiuksensa.
- Lähiloman viettäminen
Aina ei ole tarvetta matkustaa ulkomaille loman ajaksi, sillä oma kotimaa Suomi on hieno, pitkä maa ja aina tutustumisen arvoinen. Lomalla on mukavaa tehdä sellaisia asioita, joista nauttii, kuten harrastaa liikuntaa, kuunnella musiikkia tai pelata FI casino online -pelejä suoraan selaimesta, joita löytyy verkosta mukava valikoima.
Osta vähemmän ja laita enemmän kiertoon
Vaatteita, tavaroita, astioita, kodinkoneita, huonekaluja, eli melkein mitä tahansa voi kierrättää. Toinen ympäristöteko, jonka jokainen voi tehdä, on että jättää turhat tavarat kauppojen hyllyille. Ilmastoystävällinen elämäntyyli ei ole milloinkaan kallista, sillä jokainen voi ostaa vain sellaista, mitä todella tarvitsee.
Jokaisessa kodissa ja yksilön taloudessa on runsaasti tavaroita, joita ei käytetä milloinkaan. Tavara on saatettu ostaa siksi, että se on ollut edullinen tai jollakin ystävällä on ollut sellainen. Esimerkkinä voivat toimia erilaiset häälahjat, joita ei raaskita käyttää ja jotka jäävät hyllyyn omistajiensa elinkaaren ajaksi. Monista kotiin hankituista tavaroista käytetään vain 10–20 prosenttia.